Category: Kädet

Kädet kertovat – myös ikäsi

Kädet paljastavat naisen iän, siksi niitä kannattaa hoitaa

Kädet paljastavat naisen iän, siksi niitä kannattaa hoitaa

Ikä näkyy myös käsissä.

Viikko sitten tein ikävän havainnon, kun huristelin autolla kaikessa rauhassa ja mietin omiani. Auringonsäteet osuivat sivusuunnasta rattia piteleviin käsiini ja oikein hätkähdin, miten kuivilta ja ryppyiseltä ne näyttivät. Kaikenlaista anti-aging toimintaa tässä on harjoitettu jo useamman vuoden, mutta tämä osa-aluetta en ole juurikaan ajatellut. Minulla näytti olevan vanhan naisen kädet. Sitä en halua.

Iho on ihoa käsissäkin

Ihonhoito-oppaissa kehoitetaan suojaamaan ihoa ulkoisilta stressitekijöiltä. Käytän paljon aikaa ja harkintaa valitessani kasvovoiteita. Edellytän, että niissä on riittävät auringonsuojakertoimet ja muut ainesosat kohdillaan. Mutta sitten ajatus katkeaa käsiin. Ihan kuin käsien iho ei olisikaan sitä samaa ihoa, joka muuallakin sisälmyksiämme suojaa? Käsien ihoon pätee aivan samat periaatteet kuin kasvojen ja muun kehon ihoon.

Ulkoiset rasitukset

Pahin käsien ihoa vanhentava yksittäinen tekijä on auringon säteily. Kädethän ovat kesäaikaan käytännössä aina paljaina. Ja jos liiallinen UV-säteily vanhentaa kasvoja, niin saman se tekee myös käsille.
Lisäksi kädet altistuvat tiheästi toistuville pesuille ja sen kautta erilaisille pesuaineille. Ympäristötekijät, kuten kova tuuli, pakkanen ja kuiva sisäilma vaikuttavat käsienkin ihoon. Siksi syksyn ja talven tullen on tärkeä pitää myös kädet lämpimänä. Jos ja kun käsien iho sitten altistuu tarpeeksi näille haittatekijöille, se muuttuu kuivaksi, karheaksi ja rypistyy.

Kädet kuoritaan

Ihon pinnassa, myös siis käsissä, on ihon jatkuvan uudistumisen takia kuollutta pintasolukkoa. Aloitin käsienhoidollisen ryhtiliikkeeni käsien kuorinnalla. Käytin siihen samaa Thannin vartalokuorintavoidetta, kuin jalkahoitoonkin. Jos kuorintavoiteesi on päässyt loppumaan, teet helpon keittiökuorinnan sekoittamalla öljyä ja hienoa sokeria. Taikka hunajaa ja hienoa sokeria. Hiero hellävaroen käsien ihoa kuorintavoiteella ja huuhtele vedellä. Käsien iho näyttää jo nyt paljon hehkeämmältä. Kuorintaa suositellaan tehtäväksi kerran 1-2 viikossa, aivan kuin kasvoillekin.

Lisää kosteutta ja suojaa käsillekin

Päivittäiseen rutiiniin lisätään käsien voitelu aina käsienpesun jälkeen. Käsienpesuaineiden pitäisi olla pH -arvoltaan neutraaleja tai kevyesti happamia, jotta ihoa suojaava pintakerros ei poistu pesuveden mukana. Tässä suosittelen ottamaan käyttöön pH-neutraalin, luonnollisen palasaippuan. Lisäksi käsien ihon on saatava kosteutta pesun jälkeen. Ota tavaksi voidella, tai mieluiten öljytä kätesi aina pesun jälkeen. Kuivaöljyt, kuten käyttämäni Arganöljy, imeytyvät samantien eivätkä jätä tahmeaa tunnetta käsiin.

Vinkki: jos öljyät, hiero öljyä myös kynsille, ne pitävät siitä.

Käsien tehohoito

Tätä en ole vielä itse kokeillut, mutta suunnitelmissa on. Levitä runsaasti ravitsevaa hoitovoidetta tai -öljyä käsille illalla ennen nukkumaan menoa. Laita yöksi pehmeät puuvillakäsineet käteen ja anna vaikuttaa yön yli. Aamulla pitäisi käsien ihon kosteustasapaino olla taas reilassa.
Mitäpä sitä ei tekisi, että nuorelta näyttäisi – edes käsistä.

Mainokset

French Manicure kotikonstein

Mökillä on mukava kuopia maata, nyppäistä mennessään rikkaruoho sieltä ja toinen täältä. Täällä voi olla möllöttää katseilta suojassa. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin tämäkin vapaaherrattarena olo. Takaisin kaupunkiin on mentävä. Ja viikonloppuna on juhlatkin.

Tässä mökkielämässä on se paha puoli, että täällä niin sanotusti perskottuu. Nyt kiinnitin huomioni mansikan perkauksen ja rikkaruohon kitkennän muokkaamiin käsiini. Kynnenaluset ovat täynnä isänmaata, kuten sanonta kuuluu, kynnet viirulliset ja liuskottuneet. Plus käsien päällipuoli kuivaa, irtonaista solukkoa täynnä. On kotimanikyyrin aika.

Mitä tarvitaan:

1. Kupillinen lämmintä vettä (lisäsin kuppiin naapurin ruusupuskasta nappaamani ruusun terälehdet, ne virkistävät, tuoksuvat hyvälle ja ovat sitä paitsi kauniita)
2. Öljyä
3. Kuorintavoidetta
4. Kynsiviila
5. Appelsiinipuutikku
6. Käsivoidetta
7. Kynsilakkaa, jos haluaa
image

Laitoin kupilliseen lämmintä vettä muutamia tippoja rakasta Argan-öljyäni, joka tuntuu toimivan vähän kaikessa. Tähän käy myös oliiviöljy tai vastaava. Liottelin kynsiä kymmenisen minuuttia kupissa, jonka jälkeen työntelin hellävaraisesti appelsiinipuutikulla kynsinauhoja poispäin kynnen päältä. Ilokseni huomasin, että kynsinauhat eivät tänä kesänä olekaan katkeilleet tai tulehtuneet, koska olen lisännyt niihin aina muistaessani Argan-öljyä ja ne ovat nyt kerrankin ihan ehjät.

Tässä välissä käytin Thannin ihanaa vartalokuorintavoidetta kuoriakseni käsien päällisen ihon ja huuhtelin kädet lämpimällä vedellä. Kuorintavoiteen voi tehdä myös itse. Yksinkertaisimmillaan lisätään suihkugeeliin hienoa sokeria ja hierotaan halutulle alueelle.
Tekipä hyvää tämä kuorinta!

Nyt hieroin käsiini muutaman tipan lisää Argan-öljyä – tähän käy myös käsi- tai kosteusvoide.
Hieroin öljyä myös kynsiin ja kynsinauhoihin. Ja jo nyt kädet näyttivät paljon paremmilta kuin aloittaessani. Sitten viilasin kynnet yksitellen. Viilasin pitämällä viilaa alhaalta päin viistosti kynttä kohden, aina saman suuntaisin kevyin vedoin. Ei siis edestakaisin viilaten.

Kun olin saanut eripituiset kynteni suunnilleen samanpituisiksi, oli lakkauksen vuoro. Olen joskus ohimennessäni ostanut Bik Bokista ja Henkkamaukasta halpoja vaaleita kynsilakkoja. Ajatuksena ilmeisesti alkaa hoitaa ja lakata kynsiä. Näköjään laiskuus on voittanut, sillä ovat kaikki ihan korkkaamattomia. Toivottavasti lakat eivät ole kuivuneet? Eivät olleet.

Taistelin aluslakan paikoilleen, vapisevalla otteella. Syytän näissä kädentaitoja vaativassa töissä aina vasenkätisyyttäni, sillä ne eivät tunnu luonnistuvan minulta yhtä hyvin kuin muilla. En tosin tiedä vaikuttaako se asiaan tuon taivaallista, harjoituksen puutetta taitaa olla. Mutta yhtä kaikki aluslakka on paikoillaan!

Sitten alkaa ranskalaisen manikyyrin vaativin vaihe. Valkoisten kynnenpäiden maalaus.
Muistan kuulleeni, että valkoiset tipit saa parhaiten tasaisiksi kun lakkaa kynnen ulkoreunoilta sisäänpäin suuntautuvin vedoin.
No, varmaankin niin. Näistä ei nyt tullut ihan niin hienot kuin kuvissa, mutta kukapa on seppä syntyessään.
Onneksi päälle levitetään vielä päällyslakka, joka lisää kiiltoa ja tasoittaa maalaamani ’kumpareet’.

Voi olla, että hienompiakin ranskalaisia manikyyrejä on nähty, mutta tuli näistä käsistä nyt hiukan siistimmät kuin ennen DIY-hoitoani. Ja toivottavasti kauempaa katsottuna menee täydestä.

image