Tagged: DIY

French Manicure kotikonstein

Mökillä on mukava kuopia maata, nyppäistä mennessään rikkaruoho sieltä ja toinen täältä. Täällä voi olla möllöttää katseilta suojassa. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin tämäkin vapaaherrattarena olo. Takaisin kaupunkiin on mentävä. Ja viikonloppuna on juhlatkin.

Tässä mökkielämässä on se paha puoli, että täällä niin sanotusti perskottuu. Nyt kiinnitin huomioni mansikan perkauksen ja rikkaruohon kitkennän muokkaamiin käsiini. Kynnenaluset ovat täynnä isänmaata, kuten sanonta kuuluu, kynnet viirulliset ja liuskottuneet. Plus käsien päällipuoli kuivaa, irtonaista solukkoa täynnä. On kotimanikyyrin aika.

Mitä tarvitaan:

1. Kupillinen lämmintä vettä (lisäsin kuppiin naapurin ruusupuskasta nappaamani ruusun terälehdet, ne virkistävät, tuoksuvat hyvälle ja ovat sitä paitsi kauniita)
2. Öljyä
3. Kuorintavoidetta
4. Kynsiviila
5. Appelsiinipuutikku
6. Käsivoidetta
7. Kynsilakkaa, jos haluaa
image

Laitoin kupilliseen lämmintä vettä muutamia tippoja rakasta Argan-öljyäni, joka tuntuu toimivan vähän kaikessa. Tähän käy myös oliiviöljy tai vastaava. Liottelin kynsiä kymmenisen minuuttia kupissa, jonka jälkeen työntelin hellävaraisesti appelsiinipuutikulla kynsinauhoja poispäin kynnen päältä. Ilokseni huomasin, että kynsinauhat eivät tänä kesänä olekaan katkeilleet tai tulehtuneet, koska olen lisännyt niihin aina muistaessani Argan-öljyä ja ne ovat nyt kerrankin ihan ehjät.

Tässä välissä käytin Thannin ihanaa vartalokuorintavoidetta kuoriakseni käsien päällisen ihon ja huuhtelin kädet lämpimällä vedellä. Kuorintavoiteen voi tehdä myös itse. Yksinkertaisimmillaan lisätään suihkugeeliin hienoa sokeria ja hierotaan halutulle alueelle.
Tekipä hyvää tämä kuorinta!

Nyt hieroin käsiini muutaman tipan lisää Argan-öljyä – tähän käy myös käsi- tai kosteusvoide.
Hieroin öljyä myös kynsiin ja kynsinauhoihin. Ja jo nyt kädet näyttivät paljon paremmilta kuin aloittaessani. Sitten viilasin kynnet yksitellen. Viilasin pitämällä viilaa alhaalta päin viistosti kynttä kohden, aina saman suuntaisin kevyin vedoin. Ei siis edestakaisin viilaten.

Kun olin saanut eripituiset kynteni suunnilleen samanpituisiksi, oli lakkauksen vuoro. Olen joskus ohimennessäni ostanut Bik Bokista ja Henkkamaukasta halpoja vaaleita kynsilakkoja. Ajatuksena ilmeisesti alkaa hoitaa ja lakata kynsiä. Näköjään laiskuus on voittanut, sillä ovat kaikki ihan korkkaamattomia. Toivottavasti lakat eivät ole kuivuneet? Eivät olleet.

Taistelin aluslakan paikoilleen, vapisevalla otteella. Syytän näissä kädentaitoja vaativassa töissä aina vasenkätisyyttäni, sillä ne eivät tunnu luonnistuvan minulta yhtä hyvin kuin muilla. En tosin tiedä vaikuttaako se asiaan tuon taivaallista, harjoituksen puutetta taitaa olla. Mutta yhtä kaikki aluslakka on paikoillaan!

Sitten alkaa ranskalaisen manikyyrin vaativin vaihe. Valkoisten kynnenpäiden maalaus.
Muistan kuulleeni, että valkoiset tipit saa parhaiten tasaisiksi kun lakkaa kynnen ulkoreunoilta sisäänpäin suuntautuvin vedoin.
No, varmaankin niin. Näistä ei nyt tullut ihan niin hienot kuin kuvissa, mutta kukapa on seppä syntyessään.
Onneksi päälle levitetään vielä päällyslakka, joka lisää kiiltoa ja tasoittaa maalaamani ’kumpareet’.

Voi olla, että hienompiakin ranskalaisia manikyyrejä on nähty, mutta tuli näistä käsistä nyt hiukan siistimmät kuin ennen DIY-hoitoani. Ja toivottavasti kauempaa katsottuna menee täydestä.

image

Jalat sandaalikuntoon!

image

”Ihanaa, parin päivän päästä alkaa loma pikapyrähdyksellä Berliiniin. Mitähän sitä pakkaisi mukaan. Hyvät kengät ainakin..jotkut sandaalit. Sopisikohan nämä viimekesäiset? … Mamma Mia! Kenen nuo jalat ovat? Pahannäköisesti halkeilleet kantapäät, puutarhamullassa möyrineet varpaat ja varpaankynnet. Ihon pinta täynnä kuollutta solukkoa. Jotain on tehtävä ja äkkiä.” ajattelin lomallelähtökiireissäni.

Koska en mitenkään ehtinyt enää jalkahoitolaan, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi itsetehty jalkahoito. Syy, miksi tästä postaan on, että DIY- jalkahoitoni onnistuikin yli odotusten, jopa paremmin kuin viimeksi hoitolassa. Sain silkinpehmeät jalkapohjat ja suht siistit kynnetkin. Mutta ennen kaikkea sain avun kantojen karheisiin halkeamiin, jotka olivat se varsinainen ongelmani.

Näin tein:

Ensin jalat kylpyyn. Minulla sattui olemaan myös kylpysuolaa, vaikkei meillä ole enää ammettakaan. Mutta jos kylpysuolaa ei ole, muistan jalkojenhoitajan maininneen, että merisuolasta (vajaa kourallinen vadilliseen lämmintä vettä) ruusunterälehdistä ja apilankukista saa mainiot tehoaineet jalkakylvylle. Ruusu virkistää, suola ja apila (sekä puna-että valkoapila) pehmentävät. Ja viimeisenä vaan ei lainkaan vähäisimpänä, kylvystä tulee kaunis esteettinen elämys kukkien kera. Arjen luksusta.

imageimage

Hoitolassa jalkakylpy kestää 10 minuuttia. Itse istuskelin terassilla lukemassa lehteä ja kylveltin jalkojani näköjään puoli tuntia. Nostin toisen jalan kylvystä, kuivasin ja aloin hioa kantapään kovettumia kevyesti jalkaraspilla. Tässä pitää olla varovainen, ettei innostu liian kovaa hiomaan.
En tiedä oliko syynä suola, kukat vai pidempi kylpyaika, mutta kannat tuntuivat jo oikein pehmeiltä ja näyttivätkin ihan siedettäviltä. Halkeamat eivät kuitenkaan ihan kokonaan hävinneet, mutta pienenivät. Sitten oli vuorossa jalkojen ihon kuorinta. Tähän käytin lahjaksi saamaani Thannin kuorintavoidetta, oikein luksuskuorinta se olikin. Kunnon fysikaalinen kuorintavoide, joka sisälsi pikkupartikkeleita, olisiko ollut siemeniä. Näitä kuorintavoiteitakin voi tehdä myös itse: yksinkertaisin kuulemani resepti on lisätä suihkugeeliin hienoa sokeria.
Hieroin jalkojani oikein reippaasti alhaalta ylöspäin lähes polviin saakka. Sitten huuhtelin kuorintavoiteen pois kylpyvedellä ja kuivasin jalat huolella.

imageimage

Seuraava vaihe: kynnet. Itselläni olivat kynsinauhat nousseet kynnen päälle ja pikkuvarpaan kynsi oli häipynyt lähes olemattomiin. Appelsiinipuutikkua ei nyt löytynyt, joten jouduin turvautumaan muoviseen kynsinauhatikkuun. Työntelin kynsinauhoja poispäin kynnenpäältä ja viilasin kynnet pitäen viilaa alhaalta päin viistossa. Jos kynnet ovat pitkät ne tietty leikataan ensin kynsisaksilla varpaan pään mukaisesti.

Tässä vaiheessa päätin kokeilla uusinta hankintaani, 100% Argan-öljyä jalkoihin. Normaalisti käytän sitä kasvoilla seerumin tavoin. Se tehokosteuttaa ilman rasvaista jälkituntumaa. Lisäsin Argania muutaman tipan ensin jalkapohjiin ja se imeytyi yhdessä hujauksessa halkeamiin. Lisäsin vielä muutaman tipan kantoihin, hieroin öljyä varpaisiin, kynsiin ja kynsinauhoihin sekä sääriin. Aivan kuin varpaankynsilläkin olisi ollut jano, niin nopeasti öljyni imeytyi. Argan-öljy pehmitti kannat entisestään ja nyt halkeamat häipyivät lähes näkymättömiin. Lisäksi siitä jäi kaunis, öljytty satiininen pinta iholle.

Lopuksi vielä kynsilakan levitys ja voila! Sandaalikausi voi alkaa!

Äiti korjaa pyörän

image

Tytön pyörästä puhkesi kumi. Ajattelin, että onneksi se puhkesi etummaisesta rattaasta, sehän on helppo korjata. Ratas irti vaan ja sisäkumi vaihtoon. Kumit takaisin vanteelle ja se on siinä. Ei kun tuumasta toimeen.

Olen aina ollut laiska korjaamaan tavaroitani. Tai tekemään ylipäänsä mitään harjoittelua ja paneutumista vaativaa hommaa. Mielelläni kyllä esitän emansipoitunutta ja pärjäävää. Että ’kyllä minä osaan, jos tarve vaatii’. Mutta jos oikein tahdon muistaa, en ole milloinkaan korjannut omaa fillariani, pumpannut korkeintaan.

Tilanne olisi toinen, jos olisin taitava jossain muussa. Olisin vaikka perinteinen kodinhengetär, joka loihtii ihania herkkuruokia, pyöräyttää paakkelsin tai tekisi hienoja käsitöitä.
Mutta en loihdi enkä tee. En osaa vaikka haluaisinkin. Toki kuka tahansa voi leipoa, kokata ja kutoa ohjeista, mutta kyllä se jonkinlaista omaa innostusta vaatii muuttuakseen osaksi arkea. Ja minulta se innostus puuttuu. Nyt vasta, kun lapset ovat jo isoja, olen alkanut pikkuisen katsella ruokareseptejä. Viime talvena kudoin ensimmäisen kaulaliinani. Kaks oikein, kaks nurin ja kaappiin jäi.

image

Kun en kerran ole kodinhengetär, voin siis aivan hyvin korjata tyttären pyöränkumin. Marssin päättäväisesti läheiseen Tarjoustaloon ja kysyin pyörän sisäkumia. Ei ole valikoimissa enää, mutta paikkaussarja löytyy. Ok, riemuitsin mielessäni. Ei maksa kuin pari euroa ja tyttö saa fillarin käyttöön taas. Olinhan useasti katsellut vierestä, kun isäni paikkasi sisäkumia.
Pyörä ylösalaisin ja pultteja irroittamaan. Siihen tarvitaan työkalua. Mihin ihmeeseen isäntä on piilottanut kaikki jakoavaimensa? Ja montako työkalupakkia yksi mies oikein tarvitsee? Kolmannesta jättipakista löytyi vähän tutumpia työkaluja ja se jakoavainkin. Tosin se oli aika pieni, eikä tarjonnut juurikaan vipuvartta. Pultit oli joku ääliö kiristänyt niin kireiksi, ettei normaalinainen niitä irti saanut.

image

Ensimmäinen tappio. Pakko pyytää naapurilla pihatöissä olevaa miestä apuun. Ensimmäisellä jakoavaimen pyöräytyksellä toinen mutteri oli irti. Sitten toinen. Hitto soikoon, ajattelin. Ääneen kiittelin vuolaasti.

Olisi mukava näyttää tytölle, että kyllä me naiset osaamme kun vain itse niin päätämme. Taistelin tunnin kireän päällyskumin kanssa. Hiki valui ja kädet tärisivät. Lopulta väkivalloin, ilman yhtäkään tyylipistettä sain päällyskumin vanteilta. Sitten täytin lavuaarin vedellä, kuten isäkin aina teki. Vein sisäkumin (joka tosin oli edelleen kiinni vanteessa, sillä venttiili oli jälleen niin kireällä ettei mitenkään irronnut) veteen, löytääkseni vuotopaikan. Ei löytynyt. Ja nyt näytti yllättäen siltä, että ilma pysyykin kumin sisällä. Se oli sitten vain huolimattomasti pumpattu.

image

Sama taiteilu toisinpäin. Väänsin ja punnersin kumeja takaisin vanteen päälle. Lopulta saksien, jakoavaimen ja omien avaimieni avulla kumit olivat paikoillaan. Sitten vain ratas takaisin paikalleen, pulttien kiristys, pumppaus ja pyörä oikeinpäin.

Mikä tässä oli vaikeaa? Riemuitsin itsekseni ja työnsin fillarin autokatokseen. Olin juuri aikeissa soittaa tyttärelle, että nyt sopii tulla noutamaan fillaria, kun katseeni osui onnettomaan etukumiin. Siinä se taas törötti yhtä tyhjänä kuin aloittaessani.

Ei minusta taida tulla pyöränkumin korjaajaa. Pakko antaa periksi ja kohdata voimattomuutensa näissä kädentaitoja vaativissa hommissa. Odottaa, että mies tulee matkalta ja pyytää apua.
Nyt ei tullut onnistumisen iloa, eikä hyvä mieli tästä. Kaksi kynttä vain katkesi. Hemmetti. Lohdutan itseäni rupeamalla imuroimaan. Siivota sentään osaan.

Syreenien loisteeseen

Minun elämäni pihoilla on aina ollut syreenipensaita. Ne jotenkin kuuluvat kotipihaan. Paitsi tähän Ilolan pihaan. Tänne ne eivät sovi tai oikeammin mahdu. Sen sijaan mökkipihaan olen istuttanut jo viitisen vuotta sitten syreenin taimia, oikein komeaan riviin. Aitaa meinasin kasvatella ja tuntea oloni kotoisaksi.
Tässä tulos vuosien sinnittelyn jälkeen. Eivät ne nyt kuolleetkaan ole, mutta minkään näköistä kasvun ihmettä en ole näistä rääpäleistä saanut houkuteltua.

image

Samaan aikaan ja aivan kuin kiusallaan ovat kaikki kotikulmien syreenipensaat puhjenneet sellaiseen kukoistukseen, että harvoin näkee! Ne kukkivat kuin haljetakseen. En millään saa silmiäni irti naapureiden pihoista, sillä kukkaloisto on ennennäkemätön tänä vuonna. Kotilähiössämme on olo kuin sadussa tai lapsuuden Peppi- ja Pertsa ja Kilu- ohjelmissa, joissa seikkailtiin puutalomiljöissä ja joissa talojen harjat pilkistivät kodikkaasti kukkapuskien takaa. Yleensä aina syreenien.

image

Syreenien tuoksu ja kauneus tuovat meille monille muistoja lapsuudesta. Meillä oli pienkerrostalon pihalla sellainen syreenilinna, että sinne mahduttiin leikkimään koko kulmakunnan mukuloiden voimin.

Sinne pääsi piiloon kavalaa maailmaa, sadetta tai äitiä, joka huuteli sisään kesken makeimpien leikkien. Siitä kai tämä syreeninkaipuu juontaa. Mummolassa myös oli isot syreenit, mutta siellä nyt kukki kaikki. En käsitä miten äidinäitini sai viritettyä pihansa sellaiseen kukkaloistoon. Omalle äidilleni ja varsinkaan minulle nämä puutarhurigeenit eivät sitten näytä siirtyneen.

image

Yhtäkaikki, syreenejä nyt on saatava. Juhannuksena aion istuttaa uudet, isommat syreenin taimet mökkipihaan. Siihen saakka aion salanauttia naapuruston kukkakimarasta täysin rinnoin. Näen jo itseni kattamassa mökkikahvit muhkean syreenipensaan katveeseen. Pitää vain muistaa kastella nykyisiä rääpäleitä ja niitä uusia taimia ahkerasti.

Onnea metsästämässä.

image

Ihminen on onnellisin ollessaan yhteydessä muihin. Toisten auttaminen ja tukeminen lisäävät tutkitusti onnellisuuden ja tarpeellisuuden tunnetta. Sellaiset henkilöt, jotka osallistuvat esim vapaaehtoistyöhön kärsivät muita vähemmän depression tai tyhjyyden tunteista. He myös näkevät muut ihmiset positiivisemmassa valossa ja yhteistyö toisten kanssa sujuu helpommin. Toisten auttaminen myös lisää auttajan omanarvontuntoa.

Arkemme on täynnä eriasteisia sattumuksia. Hyviä, neutraaleja ja huonoja. Ja kaikkea niiden väliltä. Monesti pikkuharmit saavat meidät valtaansa, niin ettei hyville sattumille jää tilaa mielessämme. Omasta eilisestäni saan hyvän esimerkin: kiire kampaajalle, parkkipaikkaa ei löydy mistään, auto puolen tunnin paikalle, tullessa parkkisakko tuulilasissa, harmiini keskittyneenä ajoin huolimattomasti liian läheltä koroketta, helmaan iso naarmu, kotona odotti aamun tiskit ja kasa laskuja joukossa myöhästyneen puhelinlaskun perintäkirje…

On huvittavaa, miten me lähes täyspäisenä itseämme pitävätkin joudumme niin tunteidemme valtaan, että mittakaava hämärtyy tai häviää täysin.  Mielensä kuohuttaminen rasittaa sitäpaitsi itsen lisäksi yleensä myös ympärillä olevia.

Viisaat tarjoavat avuksi meditaatiota ja hiljentymistä. Hiljaisuudessa asiat näkee selvemmin ja asioiden tärkeysjärjestys palaa mieleen. Mutta mistä sellaisen ajan ja paikan aina löytää, jossa voisi meditoida kiireen ja harmit pois?

Yksi helposti toteutettava keino on kääntää – vaikka sitten tahdonvoimalla – fokus pois itsestä.

Myötätuntoa harjoittava ihminen suuntaa ajatuksensa useammin pois omista murheistaan ja pystyy paremmin suhteuttamaan omat ongelmansa. Hyvät teot eivät aikaa ja paikkaa katso. Ei tarvitse olla mikään pyhimys, riittää kun pitää silmänsä auki. Ja päättää tehdä hyvää.

Ja kas, oma elämä maistuu paljon paremmalle.

Tässä yksi helppo onnellisuusharjoitus kesäksi:

Jos haluat lisätä onnellisuuttasi, kokeile seuraavaa harjoitusta 10 viikon ajan. Valitse sopiva viikonpäivä, jolloin teet yhden (omassa mittakaavassasi) ison hyvän teon tai 3-5 pienempää hyvää työtä. Auta lähimmäistäsi. Tee vierailu naapurin vanhuksen luokse. Auta sokea kadun yli. Lahjoita Punaiselle Ristille. Oikein keskity tuona päivänä havaitsemaan avun tarvitsijat. Näet heidät kyllä.

Luulenpa, että koejakson jälkeen haluatkin jatkaa. Ei vaadi paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Tätä et rahalla saa!

( lähde: duodecim, terveyskirjasto)